Tiistaina julkaistu SSS:n mielipidemittaus povaa kuntavaaleihin mielenkiintoista asetelmaa. Neljän vuoden konsensuksen ...
Laulaja Tapani Kansa on kuollut 76-vuotiaana, kertoo Iltalehti. Asian vahvistaa lehdelle Kansan puoliso.Kansan ...
Venäjää Ukraina-neuvotteluissa Saudi-Arabiassa edustanut Grigori Karasin sanoo Venäjän valtiolliselle uutistoimisto Tassille, ...
Työllisten määrä väheni edelleen helmikuussa ja työttömyys kasvoi, kertoo Tilastokeskus. 15–74-vuotiaita työllisiä oli ...
Israelin asevoimat sanoo tehneensä varhain tiistaina iskuja kahteen sotilastukikohtaan Syyriassa. Israel sanoo toisen ...
Datakeskushankeyhtiö Polarnode valmistelee Lappeenrantaa mittavaa datakeskusinvestointia, kertovat Polarnode ja Lappeenrannan ...
Taitoluistelija Linnea Ceder nauttii tällä hetkellä lajistaan todella paljon, mutta siitä ei ole kuin pari vuotta, kun ...
Työllisten määrä laski edelleen helmikuussa, kertoo Tilastokeskus.15–74-vuotiaita työllisiä oli helmikuussa 64 000 vähemmän ...
Israelin asevoimat kehotti myöhään maanantaina siviilejä poistumaan Pohjois-Gazan Jabaliasta ennen kuin Israel iskee alueelle ...
Valkoinen talo kertoo, että Yhdysvaltain presidentti Donald Trump tukee yhä kansallisen turvallisuuden tiimiään.Valkoisen ...
Hyvinvointialueet ja Hus-yhtymä eivät ole saaneet purettua kiireettömän erikoissairaanhoidon jonoja Valviran määräämässä ...